Tarinat

Olet tässä: Korpikettu-> Palvelut -> Tarinat -> Muuratjärven Hirviö

Muuratjärven Hirviö

Olimme jo vetäneet yhden apajan ja laskimme viimeisiä metrejä sivusiuloja toisesta vedosta. Syyskesän ilta alkoi hiljalleen hämärtyä, oli tyyntä ja hiljaista. Hyttysten hiljaa inistessä alkoi yksitoikkoinen veto, jonka aikana ilta hämärtyi edelleen.

Kuten aina, nuotanvedossa, pitkästyttävän vedon kruunaa jännittävä perän nosto. Siinä oli taas sekalaista kalaa muutama kymmenen kiloa peräpussissa, kun lähdimme ajamaan venevajaa kohti. Vajalla aloimme alustavasti pyöritellä peräpussia muikkuhavainnon toivossa, kun kiinnitimme huomion johonkin, joka vilahteli ja luikerteli pienten kalojen välissä. Kaveri epäili, että saimme taas lohen, mutta loheksi se tuntui liian hoikalta.

Purettuamme pussin, tajusimme sen olevan todella ison ankeriaan. Se ei osoittautunut erityisen yhteistyöhaluiseksi ja siitä alkoikin sellainen taistelun tuoksina, että harvoin kalan kanssa pääsee moiseen mittelöön. Sanonta liukas kuin ankerias, sai aivan uuden merkityksen, yrittäessämme saada sen pysymään saavissa. Se ei tarvinnut paljoakaan tukea hoikalle ruumiilleen, kun se saavinlaitaa luikerrellen pyrki pakoon. Sen tekniikka oli häikäisevä, se työnsi keveän pyrstöpuolensa edellä ja kiersi kuin jousi saavinlaitaa ja sitten reunan yli lattialle ja kohti vettä. yhdessä vaiheessa se pyöräytti pyrstönsä koiran kaulan ympäri pyrkiessään noin kymmenennettä kertaa karkuun. Kaveri otti putken pätkän, aikoen kumauttaa sitä vähän rauhallisemmaksi, mutta siitä se ei tykännyt yhtään ja rynnisti raivokkaasti ylös saavista päästen jo melkein veteen, ennekuin kaveri nappasi sitä kaksin käsin kiinni ja vei sen enemmän sisämaahan päin. Siellä hän sai lopulta nuijittua sen hengiltä. Se painoi melkein kaksi kiloa, pitkä kuin käärme ja maistui hyvältä savustettuna, hiillostettuna, paistettuna, keitettynä, muhennoksena ja haudutettuna kastikkeessa. Se oli iso ankerias, ehkä vähän liiankin iso.